perjantai 22. maaliskuuta 2013

Häiden avustajat

Olen unohtanut kokonaan kertoa kuinka pyysin ihania kaasojani tehtäväänsä :)

Räätälöin jokaiselle alla olevan kaltaisen viestin, esimerkkinä on siskoni teksti hieman muokattuna. Ensimmäisenä pääsin ojentamaan "hakemuksen" siskolleni, joka onneksi lupautui tehtäväänsä. En tiedä, mitä hääjärjestelyistä tulisi ilman häntä! Sen jälkeen pääsin laivareissulla pyytämään nykyistä koulukaveriani toiseksi kaasoksi. Hän on muuten kaasoista ainoa, joka asuu täällä Tampereella. Ja luultavasti myös kaikkein innokkain askartelutalkoisiin ;) Kolmatta kaasoa en päässyt pyytämään kasvokkain, mutta laitoin hakemuksen sitten sähköpostilla. Hän on lukioaikainen ystäväni, aivan ihana ihminen ja omaa vielä extreme-kokemusta häiden järjesteämisestä. Hänellä oli viime vuonna aivan ihanat kolmessa kuukaudessa järjestetyt häät, joissa sain itse olla kaasona.



Ottaen huomioon, että Miehekkeellä on vielä kolme mahtavaa bestmania, niin häistä ei tällä porukalla voi tulla kuin onnistuneet. Meillä ei ole tarkoituksena kuitenkaan antaa etukäteen hurjasti hommia avustajille eli heidän tärkein hommansa on jaksaa kuunnella, kuunnella ja kuunnella! Siinä on ihan riittävästi, että järjestää polttarit, osallistuu kutsukorttitalkoissa ja saa homman pyörimään hääviikonloppuna. Muuten yritämme tehdä itse hommia niin ajoissa että ei tarvitsisi ihan hurjasti toisia työllistää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti