lauantai 10. toukokuuta 2014

Kevät

Anteeksi jälleen kerran kirjoitustaukoa. Lähiaikoina on ollut vain vaikeuksia pysähtyä. On ollut käsittämättömän huono omatunto, kun ei ole kirjoittanut blogia. Toisaalta on ollut huono omatunto, jos on pysähtynyt edes ajattelemaan kirjoittamista.

Mitä kaikkea täällä on sitten tapahtunut viime kirjoituksen jälkeen?



- Mies sai uuden työpaikan! Aikaisemmassa työssä ei sinäänsä ollut mitään vikaa ja mies viihtyi siellä käsittämättömän hyvin. Valitettavasti en itse saa opintorahaa (2. opiskelupaikka kierroksessa, joten tukikuukaudet täynnä) ja vanhassa työpaikassa oli välillä töitä 40 h/vko ja sitten taas 0 h/vko. Tuo on hiukan huono yhtälö, jos laskutkin pitäisi maksaa :/

- Juhlin Wappua!!! Oli ihana nähdä kaikkia niitä koulukavereita, joihin ei ole tässä vaiheessa opiskeluja törmää enää päivittäin. Päästiin yhden pojan kanssa hyvään keskusteluun siinä 23:30 - onko rakastaminen päätös ja ainakin osittain tahdonalaista vai pelkästään asia, johon emme voi vaikuttaa? Ja kumpi lopulta on romanttisempaa?

- Aloitin miehen kanssa toukokuun sohvalla maaten. Onneksi meillä on iso sohva! Torkuttiin vuorotellen ja kinattiin peitoista ja tyynyistä. Vuorotellen suostuteltiin toinen hakemaan jääkaapista juotavaa tai leipää, välillä herkuteltiin sipseillä. En edes muista mitä katsottiin telkkarista, mutta tuskin mitään hyvää. Oli kuitenkin ihana pysähtyä ja vain makoilla yhdessä :)

- Opiskelen siis kahdessa koulussa samaan aikaan. Toiseen olen tehnyt viime kirjoituksen jälkeen 2 projektityötä ja käynyt yhdessä tentissä. Toisessa olen pitänyt esitelmän, tehnyt vaikeita käytännön harjotteita ja valmistaudun nyt maanantain tenttiin, joka on ehkä pahin ikinä.

- Hoitanut appivanhempien aivan syötävän suloista koiranpentua viikonlopun. Suloinen ei kyllä ollut siinä vaiheessa, kun lähdin viemään sitä ulos 3:30...

- Käynyt treffeillä miehen kanssa. Meidän piti mennä pizzalle Napoliin, mutta jono oli kadulle asti. Päädyimme siis "tavalliseen" pizzeriaan ja jälkkäreille Daddy's dinersiin. Molemmat laitettiin oikein paremmat päälle ja rentouduttiin kunnolla.

- Panikoin, kun tietokone ei enää käynnistynyt Windowsin päivityksen jälkeen. Onneksi omaan hiukan nörtin vikaa, mutta verenpaine nousi siitä huolimatta kahteensataan alle sekunnissa. Muistakaa varmuuskopioida aina ja kaikki!

- Tutustuin koululla uuteen mahtavaan kurssikaveriin. Maailma on aivan selvästi täynnä ihania ihmisiä, joita en ole vain aiemmin huomannut <3

- Olen pelannut liikaa Sims 3 silloin, kun olisi pitänyt tehdä jotain aivan muuta.

- Saanut mieheltä kukkia kaksi kertaa! Wau! Ennen naimisiin menoa olin saanut koko seurustelun aikana kukkia yhtä monta kertaa. Avioliitto tekee tuolle miehelle hyvää <3

- Sain paikan lopputyölle, jes! Ja vieläpä todella mielenkiintoisesta aiheesta :)

- Hakenut uutta vuokra-asuntoa ja suunnitellut, mitä mihinkin huoneeseen tulisi ja mistä saataisiin muuttolaatikot... Kunnes selvisi, ettemme saakkaan sitä asuntoa.

- Olen siivonnut vain silloin, kun tiskipöydälle ei ole enää mahtunut uusia astioita tai vaatteet on ollut loppu...



Kiirettä on siis pitänyt. Onneksi maanantaina pitäisi jo hiukan helpottaa. Ja sitten, kun loma alkaa toukokuun lopussa, en tee muuta kuin nuku, nauti ystävien seurasta ja kirjoita blogia!

Kiitos ihanaiset, jos jaksatte siellä vielä roikkua <3

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Viikonloppujen aatelia

Viime viikonloppu kuuluu kyllä viikonloppujen top-joukkoon! Siskoni asuu Espoossa, joten suuntasin sinne Perjantaina. (Opiskelijabudjetti muuten kiittää matkahuollon 6 € Tampere - Helsinki lipuista!) Nopeasti kouluviikko kytllä unohtuu, kun pääsee saunomaan , syömään hyvää iltapalaa ja höpöttelemään - kyllä kouluviikon jutut unohtuivat nopeasti!

Pääsimme lauantaina kolmen ihanan neidon kanssa tutustumaan HiMO Clubin mahtaville tunneille.Valitettavan moni joutui perumaan, mutta mukana oli tapahtuman järkännyt Pauliina (White&Knight), Mimme (Vihreästi Naimisiin)ja Reeta (Sinun kanssasi olen onnellisin). Mahtava porukka siis kasassa! Tunnille oli tietenkin kiva mennä sopivasti rentoutuneena, joten treffasimme rautatieasemalla ja suuntasimme Baker'sille lasille kuohuvaa. Näiden naisten kanssa ei kyllä hiljaisia hetkiä tullut, vaan päästiin heti höpisemään häistä ja hiukan muustakin :)


HiMO Clubi on todella hyvällä sijainnilla ihan keskustassa, mutta kannattaa pitää silmänsä auki - kyseiseen rakennukseen kun ei saa isoa kylttiä kiinnittää kadulle, niin helposti kävelee ohitse! Paikan päällä meidät otti vastaan ihanan pirteä Sveta. Jos ei aikaisemmin hymyilyttänyt, niin nyt ainakin. Kilistelimme heti alkoholittomalla Bella Ella Rosé kuoharilla. Harmi, kun meidän häät on jo ohitse, koska tämä herkku olisi kiilannut heti alkoholittomaksi onnittelumaljaksi. Sveta muuten opasti, että elämässä pitää aina muistaa Himon tärkeys - on sitten kyse esimerkiksi suklaan tai tanssin himosta. Ja tanssiessa kyllä ymmärsin, mitä tämä tarkoitti!

Pirteä Sveta, JaMMiNG in da club -vetäjä
JaMMiNG in da club oli aivan mahtava tunti! Jos tunnilla kävisi viikottain, niin kunto nousisi kyllä rytinällä. Itse olen aina ollut huono koreografioissa ja rytmitajuakaan ei ole, joten yleensä tälläiset tunnit ovat tuskaisia. Nyt kuitenkin nauratti ja hymy oli korvissa vielä siinäkin vaiheessa, kun hiki valui ja jalat huusivat armoa. Olisihan sitä voinut hitaamminkin vetää, mutta oli niin hauskaa, että sitä vain halusi tehdä täysillä... Onneksi armon kanssatanssijat eivät kaivaneet kameroita esille kesken tanssin ;)

Bettie Blackheart
Pääsimme vielä pikaisesti tutustumaan burleskitanssin saloihin Petran, Bettie Blackheart, opastuksella. Petra oli todella hyvä opettaja ja olisi kiva mennä joskus ihan kunnon tunnillekin. Nyt ehdimme oppimaan, että kuvitteellistenkin tasselien pyörittäminen lähtee koko vartalon lihaksien hallinnasta. Kyllä tuntui jo muutamankin minuutin harjoittelu vatsa, kylki ja selkälihaksissa. Kyllä mies pyörisi sukissaan, jos itse oppisin hymyilemään samalla tavalla kuin Petra! Hyvä, kun ei itselläkin pyörinyt ;) Hauskinta oli kyllä ehdottomasti, kun Petra näytti miten ei kannata hymyillä, jos haluaa näyttää sensuellilta. Ja jos tätä on polttariporukalle varaamassa, niin ei tarvitse huolehtia - burleskitanssissa ei hanskoja isompaa riisuta!

Suihkuja oli vain yksi, mutta se oli kivasti sisustettu!
Tanssin jälkeen alkoi olemaan jo hiukan nälkä, joten päädyimme Iguanaan herkuttelemaan. Mimme joutui jo suuntaamaan eteenpäin, mutta Reetan ja Pauliinan kanssa ehdimme vielä höpöttelemään häistä, töistä, asunnoista ja vaikka mistä! Ja kyllähän siinä välillä herkuteltiinkin: itse tilasin pasta vegetarianin, joka oli kyllä vallan herkullista! Itse tykkään hiukan tulisemmasta ruoasta, mutta jonkun takia en ole kotonakaan koskaan tehnyt ihan kasvispastaa hiukan tulisempana versiona. Pitääpä ottaa tämä kokkauslistalle...


Itselläni ilta jatkui vielä siskon kaverin tupareihin ja ehdin hiukan harjoittelemaan valokuvaustakin kävelymatkalla. Hauska ilta oli siis!





Sunnuntaita kuvaa sitten parhaiten sanat brunssi, loikoilu ja Carcassonne (lautapeli). Leppävaarasta löytyi hiukan hassusta paikasta kerrostalojen keskeltä kiva brunssipaikka Huivi. Paikka oli todella rauhallinen ja ruokaa ei tarvinnut kyllä jonotella. Brunssilta oltiin suosiolla jätetty pois puurot, myslit, pekonit jne. Listalta löytyi kuitenkin tapastyyppisiä herkkuja (juustoja, chorizoa, graavikalaa, aurinkokuivattua tomaattia, oliiveja jne.) ja esimerkiksi kasvis- ja savuporotäytteisiä tortillarullia.



Lämpimissä ruuissa oli lihavartaita, munakasta, lohkoperunoita, karjalanpiirakoita ja kasvis- ja lihatäytteistä piirakkaa. Lämpimissä ruuissa ei ollut muuta erikoista, mutta piirakat olivat vallan mainioita!






Jälkiruoaksi oli kuningatarpiirakkaa, suklaata, hedelmiä ja  malja maitovanukkaalla(?) ja hedelmäkiisselillä. Kuningatarpiirakka maistui ihan itsetehdyltä <3

 
Pariin juttuun, kun vielä panostaisiin, niin tästä tulisi ihan lempipaikkani: piirakat uhkasivat loppua kesken jo puolessa välissä, leipiin voisi panostaa hieman enemmän ja tälläiselle teen rakastajalle hiukan enemmän teevalikoimaa. Lihaa kun en syö, niin toivoisin hiukan joka paikassa ruokien viereen lappuja, että mitä esimerkiksi piirakka sisältää... Joka tapauksessa, etenkin jos asustelee lähistöllä, niin suosittelen!

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Aika juhlia

Hääjuhlasta en kerro kovinkaan yksityiskohtaisesti - ei kukaan jaksaisi lukea niin pitkää sepustusta. Myöhemmin on sitten luvassa postauksia esimerkiksi ihanista avustajistamme, koristeluista, ruoasta jne.

Tunnelma juhlissa oli aivan mahtava! Puheensorina oli ihan vaikuttava jo meidän saapuessa juhliin 10 min muiden jälkeen. Etukäteen tuskailin juuri sitä, että entä jos vieraat eivät viihdy? Silloin kaikki muu olisi turhaa! Onneksi hymy pysyi ihmisten kasvoilla koko illan, vieraat lähtivät ohjelmiimme paremmin mukaan kuin uskalsin toivoa ja tanssilattia pysyi täynnä.


Olin itse vääntänyt aikataulua aika monta tuntia, joten olin etukäteen varma, että huomaisin heti jos tulisi muutoksia. Vakuutin kaasoille ja bestmaneille, että se ei kylläkään haittaisi - aikataulu oli luotu vain heidän työtään helpottamaan. Mietin kuitenkin, että pystyisinkö itse rentoutumaan, jos huomaisin ongelmia? Yllättäen olin kuitenkin ruokailun jälkeen ihan pihalla - ei siis hajuakaan mitä seuraavaksi pitäisi tapahtua. En olisi varmaan huomannut vaikka koko ohjelma oltaisiin vaihdettu päälaelleen :D

TOTEUTUNUT OHJELMA
14:45 Onnittelut
15:05 Huiskutusleikki
15:20 Ruokailu
17:00 Morsiamen Isän puhe
17:25 Tietovisa
17:30 Kahvi
18:40 Sulhasen isän puhe
19:30 Tulitanssi
20:00 Häävalssi
21:00 Kimpun ja sukkanauhan heitto
Sulhasen ryöstö
23:00 Polttariporukan jäynä
0:15 Suuntana hotelli
1:50 Siivousporukka valmiina


Hääbingo toimi valtavan hyvin! Uskon, että ilman bingolappuja olisi kestänyt paljon pidempään ennen kuin ensimmäinen vieras oli pöydän alla. Bingolaput myös auttoivat kummasti sulhasta rentoutumaan.  Osassa bingolapuista nimittäin luki, että sulhanen korkkaa oluen. Eräs keski-ikäinen miesvieras oli tätä vauhdittaakseen käynyt kysymässä pitopalvelulta, että mistä hääparin oluet löytyvät. Kohtelias vieras tarjoili oluen hopeatarjottimella valkoinen liina käsivarrellaan sulhaselle suoraan pöytäämme heti, kun olimme päässeet istumaan juhlapaikalla. Sulhanen ei olisi voinut olla tyytyväisempi!

Aikalailla suunnitteluiden alkuvaiheilla keksin jostakin ohjelmaideaksi salatehtävät. Ajattelimme heti niiden sopivan vieraillemme, mutta mietimme kovasti käytännön toteutusta ja sitä muokattiin vielä viimeisellä viikolla... Itse toteutus tuli sitten tehty ajoissa eli tietenkin viimeisenä iltana myöhään ja viimeistelyn hoisivat bestmanit valokuvauksemme aikana ;) Lopulta vieraille jaettiin kahdenlaisia lappuja pöytiin: toisissa toivottiin onnitteluja hääparille, toisissa kerrottiin salatehtävästä. Lapussa oleva salatehtävä ohjeistettiin tekemään omalla tyylillä, näyttävästi tai huomaamattomasti. Tehtävän onnistuttua, tulisi siitä kertoa lappu bestmanille tai kaasolle. Tärkeää kuitenkin olisi, että salatehtävistä ei saisi kertoa muille! Ja suurin osa salatehtävistä kyllä toteutettiin: seremoniamestareiden mikki ryöstettiin, morsiamen viittaa lainattiin, lausuttiin runo, maistettiin kakkua naapurin lautaselta jne. Osan salatehtävistä keksi ihanat avustajamme ja meillä ei ollut niistä mitään teitoa. Meillä olikin hauskaa, kun seurasimme vieraita ja yritimme miettiä, olivatko he oikeasti outoja vai tekivät salatehtävää. Muillakin oli hauskaa, kun illalla luettiin, että mitä kaikkea juhlapaikalla on tapahtunut :)


Kun aloimme suunnittelemaan häitämme, kävimme samoihin aikoihin venetsialaisissa, joissa oli tulitanssiryhmä. Matkalla kotiin vitsailimme, että kuinka upeaa olisi saada joku pieni ryhmä esiintymään omiin häihimme. Idea jäi kytemään ja pienistä vastoinkäymisistä huolimatta häissämme esiintyi lopulta hieno duo + dj. Jos olette käyneet katsomassa esimerkiksi flammaa, niin vastaavaa esitystä ei parilla ihmisellä (kohtuuhinnalla) saa. Jos kuitenkin haluatte jotain tavallisuudesta poikkeavaa ja hiukan räväkämpää ohjelmaa järkevällä budjetilla, suosittelemme ehdottomasti Karagnia. Ryhmälle myös ehdottomasti plussaa palvelusta - ryhmähän tuli runsaan vuorokauden varoajalla paikkaammaan sairastunutta ryhmää!

Eniten kehuja saimme bändistä ja se olikin varmaan tärkeimmässä osassa iltaa. Lattialla oli väkeä koko illan! Bändi aloitti tietenkin häävalsillamme: Hannu Oskala, Talvihäät. En vieläkään ymmärrä kuinka hyvin valssi meiltä meni! Vain pieniksi hetkiksi tanssiessa tuli mieleen, että meitä tuijottaa 70 ihmistä. Tärkeintä oli, että vihdoin pääsimme tanssimaan sen :) Seuraavat valssit olivat Kaksi onnellista ja Morsiuspari. (Häissä ei itkettänyt, mutta nyt näitä kuunnellessa tulee tippa ja toinenkin silmään...)

Mieheke mainitsi jossain vaiheessa järjestelyjä, että tulee saamaan häävalssiin apuja, mutta olin unohtanut koko asian!
Olimme koonneet spotifyn soittolistan loppuiltaa varten, mutta sitä ei kyllä tarvittu kuin ruokailun aikana taustamusiikiksi. Muuten bändi soitti niin pitkään kuin vieraita riitti :) Huomasi kyllä, että oli ammattilaiset asialla. Musiikki oli mieleistä niin nuorille kuin vanhemmillekin, tyyli vaihtui aina tarpeen mukaan ja välispiikit toimivat oikeasti. Edes valtava mekko ei pitänyt tätä morsianta pois tanssilattialta! Jossain vaiheessa yritin karata pois tanssilattialta istumaan, niin heti yksi bestmaneista yritti tanssittaa mut hengiltä!

Eksyi tuo mieskin tanssilattialle ihan vapaaehtoisesti. Se ei kyllä voi enää ikinä väittää, ettei muka osaa tanssia ;) Bändin jäsenet ovat etenkin miehekkeelle tuttuja, joten päästiin vielä illalla uudestaan tunteilemaan, kun bändi omisti ihan vaan meille yhden biisin. Ihana herkkä hetki <3

Entä sitten hääparin viihtyminen illan aikana? Meillä oli ihan mahtavaa! Ehdimme juttelemaan hyvin vieraiden kanssa, saimme tanssia paljon ja nautimme joka hetkestä. Juhlissa ei enää kumpaakaan jännittänyt tippaakaan ja nautimme täysillä. Oma pukuni pysyi hyvin päällä, ei alkanut ahdistamaan missään vaiheessa ja jopa rokkaaminen mekon kanssa sujui! Olin varannut vaihtovaatteet mukaan, mutta vaihdoin vain kengät illan aikana korottomiin.
Olin varmasti yhtä yllättynyt kuin vieraat, siitä mitä mies mekkoni alta löysi! Vinkki muille morsiamille: kannattaa tarkistaa tuolinalunen ennen sukkanauhan metsästystä ;)
Monet vieraat tulivat parin tunnin ajomatkan takaa ja päivä oli alkanut jo aikaisin, joten suurin osa vieraista lähti yhdentoista ja kahdentoista välillä. Se ei kuitenkaan haitannut lainkaan, koska juhlat olivat olleet siihen asti niin mahtavat.

Itse päätimme vieraiden vähetessä lähteä hotellille päin. Mies oli suloinen ja kävi vielä ennen lähtöämme oma-aloitteisesti pyytämässä bändiltä, että soittaisivat vielä kerran häävalssin. Pääsimme vielä herkistelemään ennen lähtöä <3

Juhlapaikalta oli outoa lähteö, kun mietti, että toisilla menee vielä siivoamiseen aikaa. Halausten kera meidät kuitenkin lähetettiin matkaan ja halusihan sitä päästä hotellihuoneenkin näkemään...

Upeat vieraat, ihania apulaisia, rakas mies, onnellinen vaimo ja mahtava päivä!

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Tahdon

Jes, kaksi tenttiä ohi ja aikaa elämälle!Ja erityisesti häämuisteloille ;)

First look -kuvien jälkeen meillä oli luvassa valokuvaus, mutta päätimme kuitenkin, että siirrän sittenkin sen postaamista hiukan eteenpäin. Kiitoskorteissa nimittäin näkyy samoja maisemia kuin niissä kuvissa, joita tänne laittaisin. Ja siihen menee vielä tovi, että saamme kiitoskortit matkaan!

Kuvaamisen jälkeen olimme hyvissä ajoin kirkolla sulhasen kanssa. Vessa oli viereisessä seurakuntarakennuksessa niin, että vessan ovi oli suoraan ulos. No, päätin vielä siinä 13:35, että pakko käydä vessassa ennen vihkimistä jottei tarvitse jalat ristissä alttarilla seisoa. Sulhanen siinä auttoi kantamalla laahusta märässä maassa. Kun tulin vessasta sulhanen meni sitten vielä itse vessaan ja oli puhe, että odottelen häntä. Seison sitten siinä katoksessa, kun huomaan ison kasan sukulaisia ilmestyneen pihan toiselle laidalle. No, asiaanhan ei ollut kuin yksi ratkaisu: laahus toiseen käteen ja helma toiseen. Sitten juoksin siellä korkkareilla niin lujaa kuin vaan pääsin sisälle kirkkoon. Eihän sitä sovi näyttää morsianta liian aikaisin juhlaväelle! Sulhanen varmaan ihmetteli vessan jälkeen, että mihin morsian oli kadonnut ;)


Meillä oli kyllä ihan hyvä tunnelma vihkimistä odotellessa. Kaikki kaasot ja bestmanit tulivat vielä pieneen sakastiin odottelemaan ja rupattelemaan - hälinä oli sen mukaista. Huomasi kyllä senkin, että suntio ja kanttori olivat tosi tottuneita morsiusparin rentouttamiseen: juttelivat niin paljon, että hyvä kun huomasin ajan kulumista. Olin tässä vaiheessa ihan varma, että koska kauhea jännitys ei vielä ole iskenut niin se iskee sitten, kun isän kanssa ollaan lähdössä kävelemään. Yllätyinkin ovien auetessa, että ei oikeastaan jännittänyt. Oli hiukan samanlainen olo kuin ennen lomareissua - tietää, että tulee olemaan ihanaa ja odottaa vain, että mitä kaikkea mukavaa tapahtuu ja toivoo, että pääsisi nopeasti matkaan. Yritin oikein keskittyä siinä kävellessä, että ehdin varmasti vilkaisemaan jokaista vierasta. Ja hiukan myös hiukan hillitä hymyä parempien kuvien toivossa, mutta eihän siitä mitään tullut...


Sulhasta taisi sitten jännittää munkin puolesta. Olin ennen virttä varmistanut jo ainakin kolmeen kertaan, ettei herra varmasti pyörry. Olisihan se ollut ihan kauhea, kun yhtäkkiä toinen olisi alkanut kaatumaan siinä! Vihkiseremonia meni kyllä hurjan nopeasti. Meillä oli vihkikaavassa virsi, sukulaisen lukema raamatunkappale, ystäväni esirukous ja toisen ystäväni esittämä kappale ja siitä huolimatta kuvien mukaan olimme ulkona 21 minuutissa.


Sormusten pujottaminen oli yllättävän vaikeaa! Tai siis ei tuolle miehelle, mutta minulle. Kumpi käsi nyt oli vasen, mikä sormi on nimetön kun mies seisoo tuossa peilikuvana jne. Tässä vaiheessa kuvienkin mukaan jo miestäkin hiukan nauratti.



Ihan ääneen repeilyä saatiin aikaiseksi viimeistään suudelman kohdalla. Onko pikaisempaa pusua ikinä edes nähty! Mies alkoi vetäytyä poispäin suunnilleen ennen kuin huulet edes koskivat toisiaan! Eihän sitä nyt kirkossa ja vielä koko suvun nähden näköjään sovi ;)   Ystäväni oli valinnut ihanan kappaleen meille esitettäväksi tahtomisen jälkeen. Ihanaa, että se kuuluu hyvin videolla, joten voin kuunnella sitä vielä uudelleen ja uudelleen!



Itse meinasin lähteä juoksemaan käytävää pitkin heti pois, kun lupa saatiin. Onneksi mies muisti kuitenkin pitää tuoreen vaimonsa aisoissa ja jäätiin oikein kunnolla seisomaan, että kaikki ehtisivät varmasti saamaan kuvan. Olin kyllä tyytyväinen tuohon meidän poistumismarssin valintaan, sopi loistavasti sen hetkiseen iloiseen ja huippuonnelliseen tunteeseen!  

 

Saatiin olla rauhassa pari minuuttia, kun vieraat poistuivat kirkosta. Kyllä siellä piilossa muiden katseilta jo aikalailla hymyilytti molempia. Eikä hymy hyytynyt vaikka alettiin miettiä siinä oven takana, että niin, muistikohan kukaan ostaa sitä riisiä... Jälkikäteen kuultiin, että yhden mökillä yöpyvän kaverin eväsriisit oli ryöstetty autosta heiteltäväksi juuri ennen vihkimistä! Kun on näin hyvät avustajat kuin meillä, niin mistään ei selvästikään tule ongelmaa :)


Seuraavaksi onkin sitten vuorossa itse juhlat eli hetki menee taas t5ekstissä ja valokuvien valitsemisessa :)


p.s Me haetaan sunnuntaina appivanhemmille koiranpentu mun äidiltä. Ihana pieni karvapallero <3 Todellisuus on varmaan karuakin karumpi kahden tunnin automatka eikä lainkaan mitään söpöä. 

lauantai 22. maaliskuuta 2014

First Look

Maistijaisissa näittekin jo pari kuvaa pukeutumisesta, joten ei siitä sen enempää...

Kun ensimmäisen kerran kuulin First look -kuvista, tiesin heti haluavani sellaiset.
Itselleni oli kuitenkin tärkeää nähdä mieheni puku samalla kuin hän näkee omani. Olin kyllä nähnyt puvun aikaisemminkin, mutta se oli ihan eri asia kuin oikeasti hääpäivänä. Tämän takia rajasimme pois kaikki vaihtoehdot, joissa toinen tulee toisen selän takaa. Aluksi harkitsimme juhlapaikan alakerrassa olevien peilien hyödyntämistä, mutta valokuvaajamme ei muuten pitänyt kyseisestä huoneesta. Lopulta päädyimme toteuttamaan first look-kuvat niin, että odotin puoliksi auki olevan oven takana. Mieheke tuli oven toiselle puolelle ja sitten saimmekin jo kurkata toisiamme. Ja siinä oli kyllä komea mies! Puku oli tavanomaisesta poikkeava, mutta Mieheke kantoi sen hyvin eikä puku näyttänyt missään vaiheessa päivää olevan "liikaa".



Mieheke ei puolestaan minun pukuani ollut nähnyt, joten jännitin reaktiota aika paljon. Aluksi luulin hänen itseasiassa pettyneen, mutta sitten kävi ilmi, että raukkaa vain jännitti niin paljon. Oma pukuni oli kuulema ihan minun näköinen. Ja vaikkei hän yleensä pitsistä pidäkään, niin tässä puvussa se oli tietenkin kaunista ;)

p.s Miehekkeen pukua saa mustana ja ruskeana vuokrattua Tyynelästä


keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Maistiaisia

Saimme hääkuvat!!! En millään malttaisi lopettaa kuvien selaamista - ne ovat upeita. Kuvat otti aivan mahtava Mikko Hienonsalmi, StudioRakas. Hänen kanssaan työskentely oli todella mutkatonta ja kameran pystyi unohtamaan yllättävän pian.

Ihana palata päivän tunnelmaan ja muistella kaikkia niitä upeita hetkiä <3 Tässä teille ensimmäiset maistiaiset, mutta ettehän kopioi ilman lupaa :)

Meikki valmis!


Avioliiton ensimmäinen puku



Tarkkaa työtä

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Mies äänen takana

Itselleni trailereista tulee aina mieleen yhden tietyn henkilön ääni. Se ääni on yleensä kertonut, että kyseessä on hyvä leffa, sellainen jonka parissa varmasti viihdyn. Vaikka isoisä ei koskaan olekaan minulle satuja lukenut, olen aina tästä äänestä kuvitellut ison parrakkaan miehen kertomassa jännittävää tarinaa takkatulen ääressä tapittaville lapsille ja mukamas jo aikuisille ihmisille. Valitettavasti tämä legnedaarinen mies äänen takana, Hal Douglas, on nyt menehtynyt. Ainakin itse jään kaipaamaan tätä omaperäistä ääntä.



sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Hääpäivän aamu


Emme ole vielä saaneet valokuvaajalta kuvia, mutta aamusta voin jo hiukan kirjoitella :)

Aamulla heräsin kuuden aikaan siihen, että niskat olivat ihan jumissa - 40 minuuttia myöhemmin pyörin yhä sängyssä yrittäen nukahtaa. Päässä pyöri vain, ettö tuo pitää muistaa ottaa mukaan, mitenköhän se meikkaus, onko juhlapaikalla jotain välipalaa jne. Lopulta päätin suosiolla nousta ylös 20 minuuttia aiottua aikaisemmin. Luulen, että loppupäivän kannalta se oli hyvä päätös, koska ehdin jopa venyttelemään hartiat auki. Tein melkein voiton tanssia kotona, että hasta la vista päänsärky, et varmasti kiusaa mua hääpäivänä ;)


Isä heitti mut 7:30 kampaajalle ja oltiin jopa ihan aikataulussa. Oltiin aikaisemmin sovittu kampaajan kanssa, että hän hankkii kampausta varten tekohiuksista lisäkkeet. Ihanana ihmisenä kuitenkin yllätti mut ja oli hankkinut lisäkkeet oikeista hiuksista ja ilman mitään lisäkustannuksia! Kampauksen aikana selvisi, että meikkaajan vointi ei ollut mennyt lainkaan parempaan suuntaan, joten kaasoni S todella meikkaisi mut. Onneksi kampaaja tietää, miten piristää naista ja  tarjoili kotimehua ja suklaakonvehteja. Voiko parempaa palvelua ollakaan :) Muuten olin tyytyväinen kampaukseen, mutta huntu tuli ylemmäs kuin mitä olin sitä puvun kanssa sovittaneet. Siitä tuli puolestaan ongelmaksi, että huntu oli aivan liian muhkea. Päätin kuitenkin, että hunnun annetaan vielä olla ja kaasot saisivat katsoa, että voiko sille tehdä jotain. Mielelläni halusin kuitenkin hunnun pitää, koska se oli äitini vanha... Siskoni, kaaso A, kävi vielä S-marketista hakemassa oikean värisen kulmakynän meikkausta varten. Aamiainenkin tuli siinä kätevästi syötyä autossa matkalle juhlapaikkaa ;)



Juhlapaikalle mennessä oli hienoa nähdä erityisesti bestmanit komeana ja nättinä. En ole ennenn nähnyt heitä juhlavaatteissa, niin näytti kyllä nyt hienolta! Meikkauksen lomassa S opetti samalla mua hiukan meikkaamaan, niin ehkä osaan tästä lähtien itsekin paremmin ;) Hunnullekin löytyi meikkauksen lomassa ratkaisu. Kerroksia ommeltiin päältä hieman yhteen valkoisella langalla, joten huntu ei tullut enää yhtä paljon kasvojen sivuille ja oli päältäkin hieman matalampi. Lopputuloksena olin todella tyytyväinen S tekemään meikkiin. Siitä tuli mielestäni jopa kauniimpi kuin koemeikkini! Meikki myös kesti hyvin koko päivän - jouduin vain lisäämään huulipunaa ja -kiiltoa. Toisaalta en kyllä tirauttanut yhtään kyyneltä koko päivänä eli meikki ei kovalle koetukselle joutunut. Mistä olin muuten jälkikäteen hyvin hämmentynyt. Osasin kyllä olettaa, etten kirkossa itke, mutta juhlissa pelkäsin vollottavani vähän väliä. Lopulta kuitenkin olin kuin mikäkin Naantalin aurinko. Yritin välillä jopa hiukan hillitä hymyä parempien kuvien toivossa, mutta ei kyllä toivoakaan :D

Valokuvaajakin saapui meikkauksen aikana ja saatte toivottavasti nähdä niitä kuvia vielä seuraavassa postauksessa. Kunpa vain saisimme nopeasti niitä kuvia, niin saisin laitettua niitä tännekin ja jatkettua tarinaa tärkeimpiin juttuihin!

p.s Täällä on yhä vaan flunssa! Onneksi iski vasta häiden jälkeen. Olisi voinut Mieheke lähteä lipettiin, kun Petteri Punakuono olisi Tahtonut möreällä äänellä ;)

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Perjantai

Anteeksi, että tämän kanssa on kestänyt! Flunssa häiritsee kaikkea kivaa, kuten häiden muistelua!

Perjantaina herättiin siinä kahdeksan aikoihin. Rauhaisasta aamusta ei ollut kyllä tietoakaan...  Suunniteltiin vielä nopeasti pöytänumeroita varten tulostettavat paperit, pakattiin autoon kaikki juhlapaikalle tuleva, tulostettiin kaasoille ja bestmaneille seuraavan päivän aikataulut jne. Edellisenä iltana oltiin muokattu pöytäjärjestystä vielä viimeisten vierasmuutosten takia, joten nekin piti vielä tulostaa pöytiin ohjaaville henkilöille. Pikkusisko lähti vielä hakemaan juhlapukuani Raumalta höyrytyksestä ja isä pakkaamaan toista autoa täyteen juhlatavaroita. Nämä pikkuhommat eivät sinäänsä tullut yllätyksenä - vaikka järjestelyihin olisi ollut kolme vuotta aikaa, niin meidän luonteella kaikkea pientä olisi jäänyt vielä viimeiselle päivälle :)

Vielä ennen juhlapaikalle menoa käytiin hakemassa kaasojen ja bestmanien mökin avain. Oli kyllä sen verran kiva mökki, että voi kyllä suositella muillekin. Ei siis mikään loistohuvila, mutta pienellä budjetilla hinta-laatu -suhde oli ehdottomasti kunnossa!

Perjantaina ei kovasti ehditty kuvailemaan, joten lainasin jo syksyllä otettua kuvaa... Meillä oli siis perjantaina jopa hiukan lunta maassa!
Juhlapaikalle mentäessä kello oli vasta 12:15, mutta aikataulut näyttivät jo menevän pahasti vinksalleen. Sisko oli vasta tulossa pesulasta, isä tietenkin hänen kyydillään. Miehekkeen vanhemmat olivat puolestaan vasta saapumassa hotelliin Porissa. No, ei siinä muuta kuin kahdestaan hommiin ja alettiin kantamaan pöytiä paikoilleen, jotta paikalle saapunut pitopalvelu pääsisi kattamaan servetit ja aterimet. Lopulta apujoukotkin saapuivat yllättävän pian ja toimittiin heti niin kovalla tohinalla, että kolmelta oltiin jo kiritty aikataulu kiinni! Siitä huolimatta, että tämä morsian halusi välttämättä silittää pöytäliinoista taitokset pois ;)

Kova tohina päällä
Kannattaa muuten huomioida, että kun on enemmän avustajia paikalla, niin suurin osa omasta ajasta meni siihen, että kerroin mistä laatikosta löytyy mitäkin ja mitä kenenkin kannattaa tehdä. Eli ei itse kannata aloittaa hommia, joita ei voi jättää kesken tai mihin pitäisi keskittyä.


Yksi asia joka vei aikaa päivästä, oli tämä meidän peruuntunut ylläriohjelma. Kyllähän häistä olisi ilmankin selvitty, mutta kun oltiin jo päätetty, että se pitää saada, niin piti sitä ainakin kaikki mahdollinen yrittää! Vaikka yleensä olenkin aika rauhallinen, niin yllätin itsenikin pysymällä tyynenä ja ystävällisenä jopa juttellessani peruneen ryhmän kanssa. Siitä huolimatta tunteet meni kyllä aika vuoristorataa - välillä hypin ympäriinsä ilosta ja seuraavaksi luin kieltävän tekstiviestin yrittäen väittää itselleni ja kaikille muille, että kyllä tässä vielä jotain keksitään.  Ette siis arvaakkaan kuinka onnellinen olin, kun sain viestin, että alkuperäinen ryhmä oli löytänyt kilpailevan ryhmän tekemään keikan heidän puolestaan! JES! Kannatti siis pysyä aikaisemmin puhelimessa ystävällisenä ;)

Siinä seitsemän aikaan tulivat paikalle sitten kaasot ja bestmanit. Vanhemmatkin olivat jossain vaiheessa lähteneet, kun järjestelyissä oli tullut hiukan hiljaisempi hetki. Tilattiin pitsat ja käytiin seuraavan päivän ohjelma kertaalleen läpi. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun seremoniamestarit Kaaso-T ja Bestman-J näkivät toisensa ja hyvin näyttivät tulevan juttuun :)

Päytänumerot ja maljakoiden sisältö puuttuu vielä, muuten pöydät valmiina!
Aikaisempaan ongelmaan liittyen vitsailtiin siinä vielä järjestellessä kaasojen ja bestmanien kanssa, että jos pappi ei tule paikalle niin maanantaina voidaan hoitaa sitten varsinainen avioliitto ja pitopalvelun jättäessä haettaisiin vaan kasa pitsoja. Olisi varmaan pitänyt jättää vitsailematta, koska seuraavaksi kiersin juhlapaikkaa puhelin korvalla: "Ei hitto! No, ei se mitään, eihän sitä kukaan tahallaan kipeäksi... Pitää sitten ostaa vaan hiukan lisää meikkejä, kyllä kai sitä rumemmallakin naamalla pääsee naimisiin.". Influenssa oli siis iskenyt myös meikkaajaani. Kyllä siinä kävi jo mielessä, että tämän täytyy olla huono vitsi... Onneksi ihana Kaaso-S lupasi heti huolehtia mun meikkaamisesta eli paniikki hälveni saman tien <3 Ja toisaalta, tässä vaiheessa mun ajatuksena oli vaan, että me päästään huomenna naimisiin tapahtui mitä tahansa. Juhlapaikkakin oli nättinä ja ohjelma järjestynyt - meikki tuntui oikeasti pieneltä huolelta vaikka kyllä rehellisesti harmitti.     

Parasta perjantaissa oli mielestäni se kuinka rauhallisina pysyimme Miehekkeen kanssa. Mies ei äksyillyt minulle lainkaan (jos ei lasketa sitä kertaa, joka loppui heti kun lykkäsin nälkäiselle raukalle karjalanpiirakan suuhun), mutta itse taisin kyllä pari kertaa tiuskia *nolo*. Pitopalvelunkin ihminen sanoi päivällä lähtiessään, että meillä on kaikki ollut paikalla tosi rennolla otteella. Yleensä on kuulema aika tulenarka tunnelma perjantaina ;)

Bestmanit ja sulhanen lähtivät hiukan aikaisemmin mökille, kun minä jäin siskon ja S:n kanssa viimeistelemään juhlapaikkaa. Ei siinäkään enää pitkään mennyt ja päästiin ennen kymmentä kotiin päin. Kotikotona ehdin vihdoinkin pysähtyä syömään ensimmäisen puolikkaan pitsasta, jonka olin juhlapaikalle tilannut. Sisko oli kyllä tainnut lämmittää sen jo kolmeen kertaan mikrossa ennen kuin pysähdyin pöydän ääreen... Piti vielä lakata kynnet, tulostaa salatehtävien pohjapaperit ja tehdä aamuksi viimeisten tehtävien lista. Ja pitihän sitä Miehekkeen kanssa vielä kerta jutella. Ja sitten yhtäkkiä kello olikin jo kaksitoista vaikka aikeissa oli ollut aikainen nukkumaanmeno. Onnellisena menin kuitenkin nukkumaan, kun juuri ennen sänkyä tuli Miehekkeeltä ihana viesti, jossa toivotettiin hyvää ensimmäistä hääpäivää <3

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Torstai

Tästä se hääkertomus sitten lähtee! Kerron nyt aluksi torstaista, perjantaista ja sunnuntaista. Valokuvaaja lupaili hääkuvia kahden viikon kuluttua, niin silloin saatte sitten kertomuksen hääpäivästäkin :)

Ja itse tarinaan...
Mieheke oli ottanut töistä vapaaksi torstain, mutta itse en ollut yhtä onnekas - aamulla siis normaaliin tapaan kouluun! Yllättävän hyvin ajatus pysyi kasassa päivän ajan, mutta kyllähän sitä aina välillä piti pari järjestelyihin liittyvää juttua laittaa tekstarilla... Vitsailtiin vielä yhden koulukaverin kanssa keskiviikkona, että kun ei vielä jännitä kunnolla, niin lauantaina sitten tutisee jalat senkin edestä :)
 
itse olibn päivän koulussa, niin auton pakkaaminen jäi Miehekkeen avstulle. Hän käski varoittamaan, että jos pitää häitä hiukankin kauempana, niin kannattaa varautua lykkäämään osa tavaroista muiden autoihin. Meillä on farmari, mutta kaikki häätavarat eivät kyllä omaan autoomme millään mahtuneet, vaikka yksi autolastillinen oltiinkin jo joululomalla viety hääpaikkakunnalle.


Ajettiin tampereelta suoraan Luvialle kirkkoharjoituksiin. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun nähtiin kirkko sisältä. Ja kaunishan se oli! Isä tuli myös harjoituksiin mukaan, niin saatiin harjoiteltua kävelyä ja vaihtoa sulhasen käsipuoleen. Pappi toimi kuviteltuna kaasona, jolle sitten ojensin kuvitellun kimpun :)


Illalla ehdittiin tekemään vielä vaikka mitä - laittamaan geelipalleroita likoamaan, koristelemaan hääbingon lappuja jne. Häävalssiinkin ehdittiin isän avustuksella harjoittelemaan pyörähdyksiä ja taivutuksia. Pyörähdykset alkoivat sujumaan aika helposti, mutta taivutuksissa oli yllättävän vaikea rentoutua!

Ilta meni aika rauhallisissa tunnelmissa siitä huolimatta, että illalla tuli sähköpostia ryhmältä, joka oltiin palkattu esiintymään häihin (paljastan ohjelmanumeron hääpäivän viestissä). Influenssa oli siis iskenyt ja todennäköisesti eivät pääsisi tulemaan häihimme. Pari ärräpäätä siinä pääsi, mutta ei edes yhtään itkupotkuraivaria! Yritinkin kuulustella perhettä, että ovatko syöttäneet mulle viimeisen parin viikon ajan vitamiinien tilalla rauhoittavia ;) Laitoin sitten yhdelle toiselle ryhmälle sähköpostia, että voisivatko he tulla paikkaamaan. Muuten ajattelimme vain, että seuraavana päivänä keskityn hiukan vähemmän pöytien kantamiseen ja hiukan enemmän uuden ohjelmanumeron metsästämiseen. Tuohon ohjelmanumeroon oli varattu vain 500 €, joten pelkäsimme kyllä, että yhtäkkiä ei ihan helposti löytyisi taikuria, koomikkoa tms. esiintymään :/



Toinen huolenaihe illan aikana oli tuleva sää. Lunta luvattiin reippaasti perjantaiksi, mutta lauantaiksi sitten jo muutamaa lämpöastetta. Mä yritin vielä elätellä toiveita yhtäkkisestä pakkasrintamasta, mutta kyllä omakin mieli alkoi jo räntään taipumaan...

Kaikesta huolimatta tunnelma pysyi ihan hyvänä ja illalla oli kiva mennä nukkumaan viimeistä yötä avoparina yhdessä. Mieheke nukkui yön kyllä sellaista koiranunta, että pelkäsin seuraavan päivän menevän ihan pipariksi. Onneksi otti kuitenkin mut aina välillä kunnon rutistukseen kainaloonsa <3 Itselläni oli niin reippaasti univelkaa, että nukuin kyllä kuin tukki! Eli voin suositella valvomista alkuviikosta ;)

To be continued...

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Rouva

1,5-vuotta suunnittelua, kymmeniä sähköposteja, tuhansia euroja ja muutama uneton yökin. Mutta kaikki se oli ehdottomasti sen arvoista!

Käyn täällä läpi vielä erikseen valmistelut, hääpäivän, hotelimme jne. Tässä vaiheessa voin kuitenkin jo paljastaa, että kommelluksilta ja vastoinkäymisiltä ei vältytty ;) Siitä huolimatta häät sujuivat paremmin kuin olisin osannut kuvitella ja olen yhä aivan innoissani, kun muistelen häitä!

Vinkkinä kuitenkin kaikille tuleville morsmaikuille ja sulhasille - varatkaa seuraavalla viikolla aikaa toipumiseen! Olen nukkunut hurjasti enemmän kuin normaalisti ja hiukan jopa höllännyt kouluhommissa (okei, myönnetään, ollut ihan lorvikatarina), mutta siitä huolimatta vasta tänään oon jaksanut tiskata ja avata koulukirjan.

Siitä olen yllättynyt, että hääjärjestelyjä ei ole kauhea ikävä vaikka etukäteen niin pelkäsinkin. On hiukan tyhjä olo, kun ei tarvitse olla jatkuvasti suunnittelemassa jotain. Kuitenkin samalla tuntuu siltä, että vaikka aikaa olisi ollut lisää, en olisi pystynyt parempaan. Eikä olisi tarvinnutkaan :)

No, me lähdetään saunomaan ja rentoutumaan. Jääkää te vielä hetkeksi odottamaan valokuvia, kun mekään ei olla vielä niitä saatu ;)


Terveisin, Rouva Merihelinä

maanantai 17. helmikuuta 2014

Puhdasta matikkaa

Kurssin harjoitustyöryhmässä on neljä henkilöä (h = 4 hlö) ja työn kestoksi on määritelty n. 24 h (t = 24 h). Jos työt aloitetaan klo 17:00 ja työt jakautuvat tasaisesti, ovat kaikki valmiita nukkumaan kello 23:00 (24 h/4 hlö = 6 h/hlö. 17:00 + 6:00 = 23:00). Jos kaksi ihmistä ei kuitenkaan ilmaannu lainkaan töihin, tarkoittaa se sitä, että kaksi muuta tekee 12 h töitä työn eteen.  Työteho hidastuu kuitenkin merkittävästi 8 h jälkeen, jonka takia aikaan lisätään 10 %: 12 h * 60 min/h = 720 min. 0,10 * 720 min = 72 min. 12 h + n. 1 h = 13 h. Aika siis mennä nukkumaan vaikka unen päästä kiinni saaminen tuntuu ihan mahdottomalta.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Taikoja

Ensimmäistä kertaa ikinä olin siis tänään kasvohoidossa! Oli muuten aika jännää sanoa ekaa kertaa ääneen blogissa tämä asia viime postauksessa. Ostin tosiaankin Grouponin kautta lahjakortin Kauneushoitola Jannaan. Pakettiin kuului alkupuhdistus, kuorinta, mekaaninen puhdistus, hieronta, naamio ja voide. Ihoni ongelmana on mielestäni aina ollut mustapäät ja epäpuhtaudet. Joulukuussa koemeikissä Porissa todettii kuitenkin, että kuivuus on melkein isompi ongelma - mustapäät saa meikattu piiloon, mutta kuivuutta ei. Jannakin toi heti esille kuivan ja herkän ihon sekä hurjan määrän mustapäitä.

Mekaaninen puhdistus oli aika ikävän tuntuinen, mutta eikö sen hiukan pidäkin olla? Muuten oli niin mukava loikoilla hoitotuolissa, että taisin välillä ihan torkahtaakin. Jos jotain kehitettävää pitäisi sanoa, niin Janna olisi hieman enemmän voinut selittää mitä missäkin vaiheessa tapahtuu. Kokeneemmalle kävijälle tällä tuskin olisi merkitystä, mutta ensikertalainen kuitenkin hiukan jännittää :) Mites sitten tulokset? Nythän naama vielä punoittaa ja on paikoillen jopa hieman arka, mutta ainakin mustapäitä on selvästi vähemmän nenän ja leuan alueella. Kosteudesta on nyt vaikea sanoa samana iltana mitään, mutta ainakaan mitään merkittävää eroa en heti huomaa. Jotenkin kuitenkin itsestäni tuntuu, että hoito antoi hyvän pohjan ja tärkeää olisikin nyt se, että jaksaisin kotona pitää huolta tuosta ihon kosteutuksesta. Tänä talvena olen kyllä tsempannut paljon asian kanssa, mutta olen kyllä yhä todella huono "läträämään" rasvojen kanssa...

Seuraavaksi kerraksi Janna suositteli tälläiselle iholle sopivaksi timanttihiontaa. Siihen sitten toukokuussa :)


Ja taas päivitystä tehtävälistaan:

Pienet tehtävät asiat lisääntyvät kuin mitkäkin... Tässä on päivitettyä tehtävälistaa:
- Sulhasen ulkotakin hihojen pidennyksen loppuun tekeminen (ti)
- Henkilökohtaiset "työlistat" kaikille kaasoille ja bestmaneille (ti)
- Selvitä, mihin pesulaan isä voi kiikuttaa hääpukuni höyrytettäväksi

- Hanki lihapiirakat iltapalalle (kasvisversiot tilattu!)
- Pitopöytähuoneen kattokoristeen kokoaminen
- Vessan sarjakuvakoristeiden tekeminen loppuun (yli puolet valmiina!) (to)
- Vieraskirja: kehykseen valokuva ja passepartout-pahvi
- Hääbingo-lappujen tulostaminen
- Tietovisaa varten 16 kpl Sulhanen- ja Morsian-lappuja (delegoitu!)
- Häävalssin harjoittelua (on onneksi jo aloitettu!)
- Viimeisten ohjelmanumeroiden keksiminen
- Salatehtäviin tehtävien keksiminen
- Käy kasvohoidossa (pe)
- Sovi vuokratun videokameran lähetyksestä

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Sieniä sateella

Mitäköhän olen ajatellut viime postausta kirjoittaessa?! Onhan tässä vielä yli viikko aikaa! Ehkäpä hiukan yli-innokas morsian ruudun tällä puolen ;)

Sainpas varattua kasvohoidon! Ostin grouponista viikonloppuna 60 € arvoisen lahjakortin kasvohoitoon Kauneushoitola Jannaan. Tänään muistin vihdoin varata sinne ajan ja onneksi sain jo perjantaille sovittua sen - viikonloppu alkaa heti mukavasti. On muuten ensimmäinen kertani koskaan kasvohoidossa. Häiden ansiosta tulee kyllä tehty monenlaista ns. häihin liittymätöntäkin ensimmäistä kertaa: kasvohoito, kulmien värjäys, takin hihojen pidentäminen, koholeimailu, blogin kirjoittaminen jne.! Eli siis avartavaa tämä naimisiin meno :)

Pienet tehtävät asiat lisääntyvät kuin mitkäkin... Tässä on päivitettyä tehtävälistaa:
- Sulhasen ulkotakin hihojen pidennyksen loppuun tekeminen (ti)
- Henkilökohtaiset "työlistat" kaikille kaasoille ja bestmaneille (ti) 
- Selvitä, mihin pesulaan isä voi kiikuttaa hääpukuni höyrytettäväksi
- Hanki lihapiirakat iltapalalle (kasvisversiot tilattu!)
- Pitopöytähuoneen kattokoristeen kokoaminen
- Vessan sarjakuvakoristeiden tekeminen loppuun (hyvällä mallilla jo!) (to)
- Vieraskirja: kehykseen valokuva ja passepartout-pahvi
- Hääbingo-lappujen tulostaminen
- Tietovisaa varten 16 kpl Sulhanen- ja Morsian-lappuja (delegoi!)
- Häävalssin harjoittelua (on onneksi jo aloitettu!)
- Viimeisten ohjelmanumeroiden keksiminen
- Salatehtäviin tehtävien keksiminen
- Käy kasvohoidossa (pe)
- Sovi vuokratun videokameran lähetyksestä



1

maanantai 10. helmikuuta 2014

Alle viikko!

Vieläkään ei jännitä, mutta sunnuntaina kyllä hiukan tutisutti jalkoja... Pidin toisen seremoniamestarin kanssa palaverin ja siinä lähtiessä piti sitten huikata, että seuraavalla kerralla nähdään sitten juhlapaikkaa koristellessa! Ei sitä oikein ole vielä tajunnut, että häät on niin lähellä, mutta siinä se kyllä iski ihan kunnolla. Me mennään oikeasti ihan kohta naimisiin :)

Aika hyvin meillä on asiat hoidossa, mutta vielä hiukan riittää tehtävää:
- Sulhasen ulkotakin hihojen pidennyksen loppuun tekeminen (ti)
- Henkilökohtaiset "työlistat" kaikille kaasoille ja bestmaneille (ti)
- Pitopöytähuoneen kattokoristeen kokoaminen
- Vessan sarjakuvakoristeiden tekeminen loppuun
- Vieraskirja: kehykseen valokuva ja passepartout-pahvi
- Hääbingo-lappujen tulostaminen
- Tietovisaa varten 16 kpl Sulhanen- ja Morsian-lappuja
- Häävalssin harjoittelua (on onneksi jo aloitettu!)
- Viimeisten ohjelmanumeroiden keksiminen
- Salatehtäviin tehtävien keksiminen

 Mieheke muuten soitti tänään tätä, kun haki mut koulusta:





tiistai 4. helmikuuta 2014

Alamaissa

Mietin pitkään, että en kirjottaisi tästä mitään blogiin. Toisaalta, mitä se ketään vahingoittaisi?

Eräs itselleni läheinen ihminen joutui sunnuntaina sairaalaan. Hän luultavasti toipuu hyvin, mutta aikataulusta ei ole vielä tietoa - päiviä, viikkoja vai kuukausia? Sunnuntaina ja eilen ajattelin vielä selviäväni tästä hyvin, koska sairaalaan joutuminen ei kuitenkaan tullut täytenä yllätyksenä. Tänään on ollut kuitenkin pakko myöntää, että olen järkyttynyt: väsyttää, itkettää. Koulun jälkeen päätin sitten antaa itselleni luvan olla surullinen - katsoin turtana telkkaria, itkin, söin irtokarkkeja ja kirjoitin kirjeen. En edes miettinyt hääasioita, vaikka pitäisi. Pieni surussa kieriskely kyllä auttoi, tuntuu jo siltä, että huomenna voi olla jo parempi päivä :)

torstai 30. tammikuuta 2014

Virsi

Saatiin päätettyä meidän häihin virsi! Marsseista olimme ihan yhtämielisiä, mutat tästä piti kyllä hetken melkeinpä kinata :)




Jonkun takia en saanut tähän lisättyä videota, mutta linkki joel Hallikaisen versioon: Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan

maanantai 27. tammikuuta 2014

Kukkia talven keskellä

The FTD® Spirit of the Season™ Bouquet
Kaunis! Havuja kuitenkin hieman liikaa... Lähde




Kävimme muuten tuossa joululomalla kukkakaupassakin. Ehkä nopeinta rahankäyttöä ikinä! 20 min ja 500 €. Tuolla summalla tuleekin sitten 8 rintakukkaa/viehettä, 2 rannekukkaa, oma kimppuni, heittokimppu, 2 kpl alttariasetelmia, 1 ruusu kuvauksiin ja ulko-oviin kaksi kranssia. Nyt olisi siis tulossa tumman punaista neilikkaa ja ruusua. Hiukan keventämään lisätään hopeaa ja havua. Annoimme tässä asiassa aikalailla vapaat kädet floristille. Emme kumpikaan tunne kukkia, joten luotamme hänen ammattitaitoonsa :)

Tässä on kuitenkin muutama inspiraatiokuva:

KYLLÄ

Hyvin sopii kokonaisuuteen tuo havu! Lähde

Tähänkin kauniisti yhdistetty tuo pieni havu. Lähde

Kaunis tämäkin! Havut voisivat olla hieman lyhyempiä? Lähde

http://www.flower-arrangement-advisor.com/images/red_bouquet_4.jpg
Upea! Lähde

http://www.eventsluxe.com/wp-content/uploads/2013/01/red-bridesmaid-bouquet-roses-carnations-kalanchoe-blossom-red-mokara-orchids-seeded-eucalyptus-dusty-miller.jpg
Ihana! Lähde





EI
http://www.edenofwakeeney.com/images/red%20carnation%20corsages%20and%20boutonnieres.JPG
Liian söpöjä meille Lähde
Rose & Mini Carnation Boutonniere-Corsage 40
Liian monimutkainen Lähde

http://www.uk2sitebuilder.com/files/writeable/uploads/uk2group25087/image/imgp5727a.jpg
Mielestäni vain hieman vanhahtava Lähde

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

1 kk

Nyt tulee sitten paljon kivempi postaus kuin äskeinen! Itse asiassa ihan mahtavia asioita on tapahtunut :D

Ensinnäkin, häihin on tasan kuukausi! Mihin tämä aika on kadonnut? Vastahan me päätettiin, että voisi alustavasti alkaa katselemaan juhlapaikkoja. Ja muistan yhä ne perhoset mahanpohjassa, kun kerrottiin vanhemmille häistä. Mitä mä teen sitten, kun häät on ohi? Nyt pitää ainakin nauttia täysillä viimeisestä kuukaudesta. Haluan oikein fiilistellä, että millaisia tunteita on pinnassa, nauttia viimeisistä askarteluista ja hehkuttaa kaikille, että menen naimisiin <3

Photo by Aaron Varga
Ja toisekseen mulla oli viikonloppuna polttarit! En ole saanut vielä kuvia, joten kerron enemmän heti, kun saan niitä. Mutta sen verran sanon nyt, että oli ihan mun näköiset! Eli jos näitte hassun Mäyrän pomppimassa Tampereella, niin se olin minä ;) Kaverit onnistuivat täydellisesti, mulla oli tosi hauskaa ja ainut huono puoli on se, etten enää saa uusia polttareita. Toivottavasti saan pian kuvia, niin pääsen selittään teille!

Photo by Weddingomania
Viime postauksen jälkeen on ehtinyt tapahtua vaikka mitä muutakin, niin raportoin niistä hiukan seuraavissa postauksissa. Aoitan nyt vaikkapa hääpuvusta :)

Hääpuvun korjausompelu on melkein valmis! Ihana siskoni on tosiaankin tuossa joululoman aikana lyhentänyt siitä sellaiset 15 cm. Ei ollut ihan helpoin operaatio, mutta sujuvasti tanssahtelin jo siskon poikaystävän kanssa valssin askelia ilman, että kompastelin tai helmat repeili. Laahukseen piti olla valmis nostosysteemi, mutta emme vain löytäneet sitä mistään vaikka kuinka yritin muistella myyjän sen näyttäneen kertaalleen. Lopulta sisko kehitti siihen sitten itse vielä aikaisempaa kauniimman nostosysteemin! Hän innostui myös tekemään pari pientä muokkausta pukuun, joten se on nyt enemmän minun näköiseni. On se ihanaa, kun on tälläinen oma hoviompelija <3 Olemmekin tässä vitsailleet, että ihan turhaan hän diplomi-insinööriksi valmistui, ompelijan ura olisi sopinut paljon paremmin! 

Loput jätänkin sitten seuraavan postaukseen... 
Hyvää viikon jatkoa kaikille, kyllä se viikonloppu sieltä tulee!