torstai 13. kesäkuuta 2013

Matalapainetta

Ahdistaa ja harmittaa! Tuntuu, ettemme saa millään hääbudjettia kasaan.

Heitimme jo ensimmäisen kerran ilmoille ajatuksen häiden siirtämisestäkin. Siinä on kuitenkin se huono puoli, että haluamme naimisiin NYT. Tuntuu pitkältä ajalta odotella jo helmikuuhunkin saati vuosi vielä pidempään. Pelkään, että ehdin kyllästyä hääpukuuni ja kaikkiin suunnitelmiimme. Pelkään, että ehdin kyllästyä ylipäätänsä häiden järjestämiseen...

Toisaalta olemme myös miettineet budjetin pienentämistä. Häät ovat kuitenkin vain kerran ja haluaisimme, ettei jälkikäteen tarvitse harmitella, että juhlista tuli kovin erilaiset kuin olisimme halunneet. Eli ei budjetista ainakaan tonnia enempää saada nipistettyä.

No, katsellaan nyt vielä kesän ajan, miten tuo tilin saldo alkaa kehittymään. Valitettavasti kaikkeen ei pysty itse vaikuttamaan - ei esimerkiksi auton hajoamiseen...


maanantai 10. kesäkuuta 2013

Vaatekaappiin täydennystä

Haaveissa olisi uusi hameprojekti. Olen kovin huono ompelemaan, mutta vain harjoittelulla voi tulla mestariksi! Haaveissa siis yksinkertainen hame liehuvalla epäsymmetrisellä mesh- tai sifonkihelmalla.


sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Nuijapäitä ja hyttysiä

Järvimaisema
Viikonloppuna oli koulusta meidän kurssin kesäbileet. Oli ihan huippumukavaa! Grillattiin, vaihdettiin kuulumisia, uitiin ja saunottiin. Kelikin oli tosi kaunis ja sadetta ei näkynyt missään. Iho kyllä tuntui mukavan nihkeältä, kun vuoron perää lisäili hyttysmyrkkyä ja aurinkorasvaa :D Huomaan kyllä itse olevani sen verran vanha, että oli pakko mennä perjantaina kahden jälkeen jo nukkumaan, kun aamulla oli ollut herätys jo 6:30. Unirytmi on näköjään kuitenkin aika vahvassa, kun heräsin aamulla kuitenkin jo 7:30 viiden tunnin unien jälkeen. Onneksi en ollut ainoa aamuvirkku vaan sain seuraksi yhden toisen unirytmin omaavan  kurssikaverin :)

Teeming with Tadpoles
Nuijapäitä
Käytiin myös pienemmällä porukalla seitsemisissä kävelemässä. Harmittaa, että en ole saanut hankittua kadonneen kamerani tilalle vielä uutta. Olisin saanut hauskoja kuvia, kun kuusi henkeä istuu laiturilla roikottamassa jalkojaan vedessä. Kuviin olisi kuitenkin ollut vaikea saada esityksen tähtiä eli satoja pieniä nuijapäitä, jotka uivat jalkojen luo ja alkoivat syömään kuivunutta ihoa. Voiko enää parempaa jalkakuorintaa olla vaikka hiukan kutittikin!

Olin jo etukäten päättänyt lähteä kotiin lauantaina, jotta ehtisin olemaan välillä kotonakin, kun ensi viikonloppu menee taas rippijuhlissa. Ajoitus oli kyllä ihan hyvä, koska lähtiessä huomasin, että auringonpistoshan sieltä alkaa kuikuilemaan... Kotona oli sitten hyvä päästä lepäämään pimeään huoneeseen, korjata nestetasapainoa ja ottaa särkylääkettä. Pitäisi varmaan hankkia joku kiva kesähattu, mutta kun en oikein ole koskaan ollut lakki-ihmisiä. Kestän kuitenkin tosi huonosti aurinkoa, niin se oikeasti olisi tarpeeseen.

p.s Opin käyttämään edellisen postauksen monitoimimoppia! Mikrokuituliinaa ei kannata kastella, koska sillä lähtee pöly ilmankin. Keittiön lattiassa oli joku tahra, niin suihkutin siihen suihkepullolla vetta ja pyyhin sitten kuivalla mopilla niin lähti vallan hyvin.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Vaimoainesta

Sini monitoimimoppi
Auttakaa uusavutonta!

Ostin tuon Sinin monitoimimopin, mutta en oikeasti osaa käyttää sitä. Tuo osa, johon liinakin kiinnitetään, kääntyy jatkuvasti väärin päin. Pitäisikö moppia työntää edellä vai vetää? Kahdeksikon muodossa vai jotenkin muuten?

tiistai 4. kesäkuuta 2013

(Rahattoman) shoppailuhakemus



Vuoden kaunein sormus
Itse ihastuin älyttömästi Rakkauden markiisi -sormukseen. Timanttien määrästä päätellen budjetti ei valitettavasti anna myöten..!

Kaunein rannekello
Palkintona 500 € lahjakortti Kultajouseen - sormusostoksille?

Citymarketin kesäkisa
Palkintona 1.000 € lahjakortti Cittarin verkkokauppaan.
p.s Katsoin, mitä itse ostaisin, jos palkinto osuisi omalle kohdalle.Toiveena olisi ollut uusi pyörä, mutta koska niitä ei verkkokaupassa myydä, pitäisi ainakin uusi kamera ja laukku ostaa. Ja kyllä lopuillekin rahoille varmaan käyttöä löytyisi :D

Uusi laukku
http://content.hwigroup.net/images/products/xl/174164/2/nikon_coolpix_s9500_brown.jpg
Nikon Coolpix S9500