Alamaissa

Mietin pitkään, että en kirjottaisi tästä mitään blogiin. Toisaalta, mitä se ketään vahingoittaisi?

Eräs itselleni läheinen ihminen joutui sunnuntaina sairaalaan. Hän luultavasti toipuu hyvin, mutta aikataulusta ei ole vielä tietoa - päiviä, viikkoja vai kuukausia? Sunnuntaina ja eilen ajattelin vielä selviäväni tästä hyvin, koska sairaalaan joutuminen ei kuitenkaan tullut täytenä yllätyksenä. Tänään on ollut kuitenkin pakko myöntää, että olen järkyttynyt: väsyttää, itkettää. Koulun jälkeen päätin sitten antaa itselleni luvan olla surullinen - katsoin turtana telkkaria, itkin, söin irtokarkkeja ja kirjoitin kirjeen. En edes miettinyt hääasioita, vaikka pitäisi. Pieni surussa kieriskely kyllä auttoi, tuntuu jo siltä, että huomenna voi olla jo parempi päivä :)